Kuinka monella teistä on olemassa elämälleen varasuunnitelma siltä varalta että homma nykyisessä jamassaan alkaa riipiä liikaa?

Minulla on. On ollut jo vuoden päivät. Plan B on loistava juttu – se nimittäin toimii ovelana pakoreittinä todellisuudesta, se on ikäänkuin sivuraide jolle voi hetkellisesti notkahtaa jos valtaväylällä taapertaminen alkaa tuntua ahdistavalta.

Viime aikoina olen tosin notkahdellut tavallista useammin. Oikeastaan tuntuu siltä, että vietän sivuraiteella enemmän aikaa kuin sillä toisella. Olen myös aktiivisesti pohjustanut mahdollista Plan B:n käyttöönottoa siten, että se oikeasti olisi tarpeen tulleen toimiva suunnitelma.

Plan B:ni perusajatus on, että voisin sitä seuraamalla todeta joka ikinen ilta nukkumaan mennessäni että olen elänyt kyseisenä päivänä. Kuulostaako tämä liian itsekkäältä?

Toteutuakseen Plan B vaatii tosin enemmän rohkeutta kuin mitä vakio-ominaisuuksiini ehkä kuuluukaan. Se myös vaatii järkiälyn hetkellistä sammuttamista: kuka hullu jättää monen mielestä todella hyvän työpaikan, mukavan kodin, kaikki läheiset ihmiset ja asiat ja lähtee kohti jotakin, josta ei ole täyttä varmuutta?

Niin kuka?

Jotenkin minussa vain kasvaa koko ajan outo tunne, että ennemmin tai myöhemmin vastaan kysymykseen: "me myself and I". 

Onko joku teistä lähtenyt seuraamaan omaa Plan B:tään? Antakaa palaa, I'm all ears!