Tulin tuossa miettineeksi, että näistä blogimerkinnöistäni saatatte ehkä saada virheellisesti sen kuvan, että olen ylitsepursuilevan energinen superpommi, jonka elämä on yhtä ilonauruhuumoria ja tasatahtihumppaa.

Toivottavasti olette ystäviäni vielä tämänkin paljastuksen jälkeen: vihaan elämääni ainakin yhtenä päivänä viikossa – yleensä se päivä on maanantai.

Ja tänään on maanantai.

Ja vihaan elämääni.

Päivä on alusta asti ollut erinomaisen syvältä hanurista. Huoh, pyydän nöyrimmin että käännätte toisenkin olkapäänne, sillä nyt tulee vuodatusta.

Aamu

Herätys tuntia tavanomaista aikaisemmin. Takana huonosti nukuttu yö, sillä viikonlopun rempseä ja syntinen elämä oli poikinut jälleen monta pientä liskoa luikertelemaan lakanoideni väliin. Herätys tavanomaista aikaisemmin siksi, että klo 9 minun oli määrä tavata uusi asiakaskokelas toimistollamme. Tätä varten tietysti oli yritettävä sonnustautua edes jokseenkin uskottavan oloiseen sotisopaan (eli über-tylsään toimistolookkiin suorine housuineen ja korkkareineen… yök, not my style). No joo, aamuista oloani ei parantanut yhtään se, että vaikka miten yritin piirrellä naamaani kauniita kulmakarvoja ja värittää silmäluomiani syvillä sävyillä, oli lopputulos yhtä kaikki sellainen että naamataulustani ei voinut olla näkemättä että eletty on taas viikonloppuna.

Juu, toimistolle saavuin puoli ysiltä – vain kuullakseni keskusneitoseltamme että asiakas oli juuri peruuttanut tulonsa. Kerrassaan upeaa. No, oikeastaan en ollut yhtään pahoillani peruutuksesta – aikainen herätys se oli ainoa joka otsalohkoa kiristi.

Päivä

Tunsin koko päivän suurta riittämättömyyttä kaikkeen. Asiakkaat olivat varsin haastavia - pomostani, joka töykeili minulle koko päivän, nyt puhumattakaan.

Ilta

Kotiin tulin puoli kuuden jälkeen. Yrjösin pahan oloni Miehen niskaan välittömästi, saamatta häneltä tietenkään minkäänlaista ymmärrystä. Kun uhkasin sanoutuvani irti NYT PISTE, ainoa huoli minkä hän ilmaisi oli "kai sä nyt sitten etukäteen selvität että millä tuut sitten toimeen". KIITOS, juuri tuon halusinkin kuulla.

Ja meno sen kuin parani. Mies muistutti minua huomenna meille yökylään tulevasta kaverista. Visiitin takia meidän olisi nyt syytä vähän siivota kämppää kun se viikonlopun jäljiltä oli niin kammottavassa kuosissa. Sillä lailla. Tämähän se vasta varsinaista terapiaa onkin.

Nyt istun tässä koneella ja koetan olla huomaamatta vierashuoneemme lattialla lojuvaa vaatekaappini sisältöä. Mieluummin tuikkaisin retkut tuleen kuin jaksaisin lähteä laskostamaan niitä yksitellen takaisin kaappiin, jotta (VOI TÄTÄ ILON JA RIEMUN PÄIVÄÄ) pääsisin jatkamaan imurointia ja lattian luuttuamista.

Sihteerimme tilasi juuri ensi vuoden kalentereita. Harmi kun unohdin mainita omaa kalenteriani koskevan erityistoiveen: please remove the Mondays!