Miten sekunnit, minuutit ja tunnit voivat tilanteesta riippuen tuntua niin eri mittaisilta?

Tämä viikonloppu on tuntunut tooooosi pitkältä, ja sitä on vielä hyvän matkaa jäljelläkin. Tarkoitan tässä ”pitkältä” sanan positiivisessa merkityksessä; olen ehtinyt tehdä paljon kaikenlaista ja tuntuu että akut ovat latautuneet kohinavauhtia.

Eilen kävi justiinsa niinkuin ennustinkin: leffa ykkösen ajan jaksoin juuri ja juuri olla hereillä, mutta heti seuraavan alkutekstien lipuessa ruutuun alkoivat simäluomet painaa. Tipahdin sohvalle ja vedin siinä zetoja parin tunnin ajan ennenkuin tajusin hilautua yläkertaan.

Tänä aamuna tuntui ihanalta nukkua myöhään. Tai myöhään ja myöhään, kympin aikaan taisin ruveta palailemaan tähän todellisuuteen. Viikonlopuissa ovat parasta juuri aamut: on ihanaa kun ei tarvitse kiirehtiä mihinkään, voi lueskella lehden rauhassa ja juoda vaikka pannullisen kahvia jos siltä tuntuu.

Tänään on ihana ilma. Niin ihana, että olisi tuntunut syntiseltä viettää se sisätiloissa. Niinpä lähdimme  ulkoilemaan, minä, Mies ja Koira. Laahustimme päämäärättömästi ympäri Kaupunkia ilman kiirettä mihinkään. Löysimme kadunpätkiä, puistoja ja kortteleita, joissa emme koskaan ennen olleet käyneet. Ihmeellistä, sillä olemme kuitenkin asuneet Kaupungissa jo kymmenen vuotta!

Nyt kerään juuri inspiraatiota lähteä taas kerran tapaamaan Janea (Fonda, u remember?). Ajattelin viettää hänen seurassaan jopa muutaman tunnin putkeen; ensin fätin ja sitten pumpin merkeissä. Katsotaan miten kestän ellin vauhdissa.

Agenttinne kuittaa. Palaan taas, toivottavasti muutamaa sataa kaloria köyhempänä.