Hieman tavallisuudesta poikkeava viikonalku takana. Lähdin eilen heittämään pikakeikan pohjoiseen duunin merkeissä: ohjelmassa pari palaveria ja ”Finnair – illaksi kotiin” tänään.

Visiitti olikin tiivistä työntekoa; jotain kertonee se että eilen lopetimme työasioista jauhamisen asiakkaani kanssa vasta klo 23 illalla. Tässä vaiheessa olin jo niin puhki, että ajattelin otsani kopsahtavan neukkarin pöytään hetkenä minä hyvänsä, ellen vihellä peliä poikki. Pohjoisen eläjällä sen sijaan tuntui vain vauhti kiihtyvän mitä lähemmäs keskiyötä päästiin... sitä se yötön yö kai teettää.

No anyway. Näillä reissuilla tapahtuu yleensä aina jotain odottamatonta. Niin tälläkin kertaa. Nimittäin, kesken kiihkeimmän bisnesorientoituneen sananvaihtomme, asiakkaani yht’äkkiä sanoo: ”ja nyt lähdetään shampanjavaellukselle tunturiin!”.

Seuraavassa sekunnissa olimme jo kaivaneet lähtökuopat, asiakkaani loihtinut jostain esiin kaksi minipulloa shampanjaa ja asiaankuuluvasti myös pillit (!) juoman nauttimista varten.

Siis matkaan. Lähdimme kipuamaan tunturin laelle. Oli jo myöhä ja pimeys oli laskeutumassa. Aina välillä pysähdyimme ihailemaan vaarojen taakse laskevaa aurinkoa ja polveilevaa erämaamaisemaa...

Mitä ylemmäs pääsimme, sitä navakammin tuuli alkoi puhaltaa. Ylhäällä oli kylmä! Normaalisti noilla paikkeilla olen näyttäytynyt skimbavetimissä, pipo tiukasti korvilla – mutta nyt etelän leidi ei tietenkään ollut pujottanut säähän sopivaa sotisopaa matkalaukkuunsa.

Olipa kuitenkin kokemus skoolata shampanjalla pimeässä tunturissa ja tyhjentää pullo pillistä imuttelemalla...

Maanantaina. Jolloin en vihannut elämääni.