Muistatteko Maikkarilla taannoin pyörineen ohjelman nimeltä Kuutamolla? Lauantai-iltojen ratto-shown idea oli kutakuinkin se, että kilpailijat esittivät kolme enemmän tai vähemmän omituista väittämää, joista kanssakilpailijoiden sitten oli osattava oikeita kysymyksiä kyselemällä päätellä, mitkä väitteistä olivat bullshittia ja mitkä totta.

Minulla olisi varsinainen ässä hihassani, jos joskus vielä ohjelmaan saisin kutsun, nimittäin:

"Pelastin hengen rakennekynsillä!"

Oh yeah mates, ja tämä tarina on tosi:

Olin Koiran kanssa joskus aikoja aikoja sitten leppoisalla päivälenkillä. Haahuilimme pusikoissa, hurtta jolkotteli vapaana jonkun matkaa edelläni. Yht'äkkiä, out of the blue, jostain kulisseista eteemme ilmestyi nainen kahden räksyttävän keskikokoisen koiran kanssa. Nuo kaksi yksilöä olivat kunniallisesti hihnoissa, tosin niistä ei paljon apua ollut, sillä nanosekunnissa lamppuharjat olivat onnistuneet virittämään itsensä ainakin kuusinkertaiseen merimiessolmuun ulkoiluttajansa (ja toistensa) ympärille.

Minun haukkuni on IIIIISO ja PEEEEELOTTAVA ja KOOOOOOVAÄÄNINEN. Ja tuli sillä hetkellä täydellisesti yllätetyksi. Niinpä se ihan selvästi valmistautui tekemään siimoihinsa sotkeutuneista lajitovereistaan silppua ja olisi aikomuksensa varmaan toteuttanutkin, ellei olisi tapahtunut seuraavaa:

Minä, turhamainen nainen, olin juuri kyhännyt itselleni maailman lumoavimmat rakennekynnet, jotka myös pituudellaan vetivät vertoja mille tahansa. Toimin täysin vaistonvaraisesti ja upotin kimaltelvat kynteni hurttaparan vasempaan kankkuun.

Ja BIM: kuin taikasauvan iskusta tilanne oli jo ohi: siimakoirat jolkottivat omistajansa perässä vastakkaiseen ilmansuuntaan (hengissä) ja me Koiran kanssa vedimme henkeä mättäällä.

Esitin hauvalleni syvimmät pahoitteluni tapahtuneesta ja luulen saaneeni anteeksi. Isoa ja pelottavaa koiraani lienee harmittanut eniten se, että se ei päässyt pistämään räksyttäviä siimakaksosia kuriin. 

On elämä ihmeellistä. Eikö olekin? :)