Tapahtui kesällä

Kalenterissani oli jälleen aukko. Ammuin ohjuksen lailla ulos työpaikan parkkihallista klo 15.40 tarkoituksenani ehtiä kello neljäksi kampaajalle. Tätä ennen oli vielä ehdittävä hakea muuttolaatikoita eräästä kyseisiä artikkeleita vuokraavasta firmasta, sillä Talon ehostus oli juuri sellaisessa vaiheessa että se vaati suurimman osan tavara-arsenaalimme siirtämistä paikasta A paikkaan B.

Olin lietsonut itseni jo toimistolla joukkohysteriaan, angstiin ja ahdistukseen, joten en ehkä ollut maailman liikenneturvallisin yksilö siinä kaasua raivopäisesti polkiessani ja samaan aikaan puhelimeen keuhkotessani.

Saavuin muuttolaatikkofirman pihaan. Ei parkkipaikkoja. Havaitsin (edelleen puhelimeen samalla kiivaasti henkien) että viereisen rivitalon pihassa olisi tyhjä ruutu. Siis sinne.

Juuri kun olin nousemassa autosta, jostain kulman takaa ilmestyi mies, joka pontevasta asennoitumisestaan päätellen edusti talon asujaimistoa. ”Ei parkkeerata siihen”, komensi mies päättäväisesti. No höh. ”Hei, viis minuuttia vaan, ei kai sun elämä siihen kaadu”, anelin mieheltä (edelleen samanaikaisesti myös puhelimeen puhuen). ”EI KÄY”, oli yksiselitteinen ja jyrkkä kanta anomukseeni.

Tässä vaiheessa sisälläni nosti päätään pieni punaiseen pvc-pukuun sonnustautunut sarvipää ja kehotti antamaan miehelle tyyliin ”sitä saa mitä tilaa”. Niinpä otin ja peruutin oikein rivakasti – PAM – liikennemerkkiin miehen parkkipaikalla. Merkkiparka otti välittömästi uuden maanläheisen suunnan ja minä totesin mielessäni kitkerästi ”no tuijota sitten sitä olohuonees ikkunasta dorka!”.

Ja poistuin paikalta.

Hah, tein juuri vahinkoilmoitusta vakuutusyhtiölle. Sattumoisin sain tänään myös työkaveriltani aiheeseen liittyvän osuvan linkin, ajattelin jakaa sen kanssanne:

http://go-red.co.uk/game/cargame_v8_red.swf