Niin kutsuttu luovuuteni tuntuu olevan suoraan suhteessa meneillään olevaan viikonpäivään. Tänään olen taas kärsinyt tutusta maanantai-tahmasta: hartioideni yllä sijaitsevassa ruumiinosassa tuntuu sijaitsevan tyhjiö, näppiksen nappuloihin painetut kirjaimet näyttävät täysin vierailta ja niiden asettaminen jonomuodostelmaan tuntuu kerrassaan mahdottomalta tehtävältä.

Mitä jos kirjoittaisin työkseni? Miten työnantajani suhtautuisi siihen, että ennen keskiviikkoa tuotteliaisuuteni ei riittäisi muuhun kuin menneen viikonlopun perään haikailemiseen? Ehkä tästä olisi syytä mainita jo työpaikkahaastattelussa – ”psykofyysissosiaalisista syistä teen töitä vain aikavälillä keskiviikko-perjantai, toivon teidän arvostavan laatua enemmän kuin määrää”.

Ei helvetti. Lukekaa nyt tätäkin! Lienee parasta lopettaa ja palata asiaan aikaisintaan ylihuomenna.

Kiitos ja anteeksi.