Tapahtui maanantai-aamuna:
Liekö ylenpalttinen sirkkelöinti, panelointi, naulapyssyllä ammuskelu, maalien haistelu vai mikä saanut unirytmini sekaisin: maanantai-aamuna heräsin kylmässä hiessä jo puoli kuuden aikaan varsin tuskaisen ja remontintäyteisen yön jälkeen (tiedätte kai sen fiiliksen, kun joku asia pyörii miljardikierroksilla mielessä niin ettei edes unimaailmaan pääse sitä pakoon?).
Tajusin, että ellen pian tee asialle jotain, tästä kesälomasta ei jää handuun muuta kuin miljoona rempparakkoa, angsti ja ahdistus.
Siispä:
jne jne...
Kulutin muutaman aamuisen tunnin surffailemalla eri lentoyhtiöiden sivuilla ja bongailemalla lentohintoja - ihan minne vaan. Mitään superhalpaa en enää onnistunut tällä aikataululla löytämään, mutta Pariisiin sentään vielä oli mahdollisuus päästä vähän reilulla parilla sadalla.
Siis: Pariisiin.
Sitten vielä muutama hetki hotellivaihtoehtoja tsekkaillen ja kun sopiva löytyi, en voinut muuta kuin taputtaa itseäni olalle.
Kun Mies heräsi muutamaa tuntia myöhemmin, toivotin hänelle hyvää huomenta kysymyksellä "lähdetäänkö perjantaina Pariisiin?". Mies oli heti tilanteen tasalla ja vastasi kysymykseen oikein: "joo".
Niinpä oli aika taas kaivaa luottoystäväni Visa esiin ja pistää toimeksi. Ja simsalabim: kaikki oli selvää.
Tänään havahduin siihen, että en enää muista edes perusjuttuja lukioaikaisilta ranskantunneilta. Mutta eipä hätää: www.kaikkimullehetitanne.com eli parin tunnin intensiivisurffailu netissä ja olen taas kartalla.
Rakkaat lukijani (joita laskurin mukaan on tähän mennessä ollut jo megalomaaniset 8 kappaletta), tahdon jakaa kanssanne kaikkein hyödyllisimmän ja käyttökelpoisimman ravintolafraasin, jonka netistä onnistuin ranskaksi bongaamaan, s'il vous plaît:
Combien de vos clients sont morts?
Kommentit